Vaikka toivomiani säkkejä ei ollutkaan kuormassa, oli isän kanssa reissussaolo hauskaa. Maatalojen kiltit emännät suorastaan lellivät minua ja kaivoivat kaappien perukoilta vaikka mitä herkkuja, kun olimme kahvi- tai ruokapöydässä.
Kerran ajoimme eräälle tilalle ja isäni kehoitti minua pilke silmäkulmassa katsomaan, mitä eräässä rakennuksessa oli. Avasin oven ja muistan vieläkin tunteen, kun luulin jo astuneeni johonkin epätodelliseen paikkaan. Seisoin käytävällä, jonka molemmin puolin oli HEVOSIA pilttuissaan. Ja niitä oli niin monta! Isäni vieläkin muistaa, kuinka kuulemma en meinannut innostukseltani pysyä saappaissani ja riensin pussailemaan näitä ihmeellisen ihania hevosia.
Sittemmin pääsin siskoni kanssa Ypäjälle ratsastustunneille. Seuraavan ratsastustunnin odottaminen alkoi tasan siitä hetkestä, kun edellinen tunti oli päättynyt. Kirjoitin päiväkirjaani tarkkaan aina sen hevosen tiedot, jolla olin kulloinkin ratsastunut. Erityisen rakas minulle oli Pusta-niminen hevonen. Kävimme noin vuoden päivät tunneilla. Innostusta olisi riittänyt vielä tämän jälkeenkin, mutta muistaakseni ko. talli ei enää jatkanut ratsastustuntien pitämistä, vaan keskittyi muuhun toimintaan.
Vielä edelleenkin jokin läikähtää sydämessäni, kun näen hevosia :)
Tänään esittelen eilen tekemäni hevosenkenkä/satulakortti. Sillä ei ole vielä tarkkaa osoitetta, mutta eiköhän se päädy jollekin nuorelle heppatytölle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti